Hiihtolomalla tein Unelmakääretortun, gluteenittomana. Onneksi pistin kantapalan syrjään, muuten ei olisi jäänyt mitään kuvattavaa... En ole mikään suuri voi-sokeri -seoksen ystävä, en laita sitä edes marsipaanin alle kakkuun. Minusta yksi herkullisimmista unelmakääretortuista syntyy kermasta ja uskovaisten pastilleista. Uskovaisten pastillit ovat valkoisia, soikeita piparminttupastilleja. Ovatko lie muille tuttuja? Jos niitä näkee kaupassa, niin pitää ottaa heti useampi pussi varastoon!

Mistä sitten tuo uskovaisten pastilli -nimitys tulee, mene ja tiedä. Onko niitä joskus syöty kirkonmenojen aikana lehtereillä? Kerran olin mukana seurakunnan retkellä, jossa kirkkoherra tarjosi linja-autossa kaikille uskovaisten pastillit, joten nimi ei liene rienaava.

Siis piparminttupastillit pistetään tehosekoittimella ihan pölyksi ja sitten lisätään kermaan. Ihanaa sellaisenaan, mutta tässä kääretortussa on mukana myös mariannesuklaata. Kun kääretorttuun laittaa täytteksi kermaa, niin pitää odottaa pohjan jäähtymistä hetki ennen kuin levittää kerman, ettei kerma sula. Pohjaa ei voi siksi tehdä pelkästään vehnäjauhoista, muuten kääriminen ei onnistu. Gluteeniton pohja käy tähän hommaan paremmin kuin hyvin!

Tuoreeltaan kääretorttu on upeaa, mutta leikkaaminen on hieman hankalaa. Kermatäytteinen kääretorttu on helpoa leikata pakastettuna ja sen voi tarjota heti kohmeisena. (Jos välissä on kermarahkaa, ei leikkaaminen jäisenä onnistu. Silloin pitää antaa ensin sulata.)

Unelmakääretorttu

4 munaa

2 dl sokeria

2 dl jauhoja (1/3 vehnä, 1/3 peruna ja 1/3 kaakao)

tai 2/3 juomalasillista jauhoja (peruna ja kaakao)

 

Täyte:

2 dl kermaa

n. 2/3 pussia piparminttupastilleja

3 mariannesuklaa patukkaa

 

Lisää hienoksi jauhetut piparminttupastillit ja rouhittu suklaa kermavaahtoon. Levitä hieman jäähtyneen pohjan päälle ja kääri. Helpointa leikata jäätyneenä.