Esikoisen synttäreille tein gluteenittoman appelsiinisuklaakakun. Kakku on hieman vehnäisiä kavereitaan matalampi mutta mehevämpi. Tässä kakussa ei ollut sitä gluteenittomien helmasyntiä murustelevuutta. Samalla perusohjeella olen tehnyt myös taviskakkuja. Suklaan olisi voinut lisätä murusina taikinaan, jos sillä hetkellä suklaata olisi ollut mitä lisätä. Tässä versiossa suklaa on kakun päällä.

Gluteeniton appelsiini-suklaakakku

 
250 g voita tai margariinia
3 dl sokeria
4 munaa
3 dl jauhoja (käytin Semperin hienoa jauhoseosta)
2 tl leivinjauhetta
1 dl puristettua appelsiinimehua + hedelmäliha
appelsiininkuorta raastettuna
 ½ - 1 dl suklaarouhetta
 

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää appelsiininkuori, puolet munista, kuivista aineista ja nesteestä, sekoita koneella taikina sekaisin isolla nopeudella. Lisää loput aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. Lisää suklaarouhe ja sekoita.

Paista 150-170 asteisessa uunissa noin tunti.

Anna kakun jäähtyä vuoassa viisi minuuttia ennen kumoamista.