Se M. A. Nummisen laulu soi mielessä tässä taannoin. Olimme koko perheellä viikonlopun ruokaostoksilla ja herra innostui punnitsemaan kookospähkinää...  

(Siis, anteeksi mitä! Ajattelitko todella ostaa ja syödä tuon... kookosrasvapallon...) Ääneen en puhunut mitään. Mikäpä siinä, kärryyn vain. Hetken kuluttua viereisen ostoskärryn vierellä seisova rouva kysyi, onkohan hänen kärryihinsä vahingossa päätynyt kookospähkinä mahdollisesti meidän. Hymyilin hänelle ystävällisesti:

- Taitaa olla, mutta saatte ihan mielellään pitää sen. Minä voin ostaa kookokseni kuivattuna pienissä pusseissa leivontahyllystä. Rouva hymyili minulle ymmärtävästi, mutta palautti pähkinän.

Avaaminen vaati monenmoista työkalua sahaa, poraa yms. Mitään nestettä sisältä ei löytynyt juotavaksi, avaajien suureksi pettymykseksi. Niljakas kookos ei saavuttanut pienissä maistelijoissa suurta suosiota... Herra jäi siis pähkinänsä kanssa yksin. Siinä vaiheessa hän totesi, että saa sydänkohtauksen, jos syö tuommoisen määrän kookosrasvaa yksinään. (Niinpä!)

On tuosta pähkinästä ainakin se etu, että sitä voi kokeilla tarjota tinteille. Jos se vaikka olisi lintujen mieleen ja saisi jopa jonkun uuden lajin omalle laudalle. Eivätkä kaikki katoaisi Virtasten ruokintapaikalle... (Pientä kilpavarustelua ;))