Tapahtuipa kesälomalla eräänä iltana, että Viuhti ja Vauhti tulivat suurella tohinalla sisään hakemaan vanhempiaan labyrinttiin kisailemaan. Labyrinttiin?! Isänsä oli heilutellut moottorisahaa ränsistyneiden tuomen ja pihlajan juuressa. Halot ja oksat olivat jääneet paikalle odottamaan pinoamista ja kokoamista, ja siitä oli nappuloille tullut ajatus labyrintista.
 
Haloilla ja oksilla merkatussa labyrintissä piikkipensaanoksa-ansojen ja umpikujien keskellä isä ja äiti sitten kilpailivat heti aamusta. (Ennen halkojen pinoamista...) Viimeinen osa labyrinttiä oli kiivetä labyrintin päässä, korkealla jokitörmällä, olevaan hento-oksaiseen pihlajaan. Voittaja oli se, joka kiipesi korkeimalle ja sai hienoimman palkinnon. (Viuhti ja Vauhti kyllä kiipesivät itse paljon meitä korkeammalle...) Palkinto oli kesäinen näkymä Luiro -joen laaksoon. :)


 
Samaisella lomalla Huvikummun lentävä sirkus pistäytyi myös Ametistikaivoksella. (Ihan looginen vierailupaikka joukolle, jossa keskimmäisen kummi on geologi, esikoinen kerää ja kuopus syö kiviä.) Ametistikaivos on Pyhä - Luosto -kansallispuiston alueella, joten sinne ei pääse autolla. Puistoon vei hyvä polku ja pitkospuut, matkaa kävelylle tuli noin kolme kilometria. Liikuimme tietenkin pienimmäisen tahdissa ja siinä olikin hyvää aikaa tutkia reitinvarren tupasvilloja, kääpiä ja keloja.
 
Perillä sai jokainen hakun käteen ja luvan kaivaa itselleen oman ametistin. Minä taisin olla joukon ainoa, joka ei ametistia annetussa ajassa löytänyt. 


 
Sitten vielä kukkainen kuva. Kissankello lie kaikille tuttu, mutta pulskaneilikka ehkä oudompi. Sitä kasvaa yleisesti täällä pohjoisessa aina Oulun seuduille saakka, etelämpänä kasvi on rauhoitettu. Pulskaneilikka on sellainen loppukesän kasvi ja minulle pieniä kesän loppumisen enteitä. Taustalla pilkottaa Pyhätunturi.