Tein alkukesästä häämekkopipareita, joita piti paistaa tarkasti herätyskellon kanssa. Vauhti katseli pelillä olleita pipareita ja kysyi, mitä ne ovat. Kysyin Vauhdilta itseltään, miltä koristelemattomat piparit näyttivät. Säkkipiparelta, minä tahdon säkkipipareita omille syntymäpäivilleni, oli vastaus.   Häämekot säkkipipareja?? Mutta kun muotoa sillä silmällä katsoo, niin saattaa siinä ihan yhtä hyvin hahmottaa säkin

Kuusivuotisjuhlille siis sankarin omasta toiveesta syntyi säkkipipareita. Osassa on päällä kaakaolla maustettua pikeeriä, toisissa vain vihreä (sankarin lempiväri) numero ja reunat. Vihreä on kaupan sokerikuorrutetta ja aika hankalaa käytettävää...

Suklaapiparien ohjeen nappasin Höntältä. Muistin hänen tehneen joskus hyvin muotonsa säilyttäneitä suklaapipareita.

 

Suklaapiparit

5 dl vehnäjauhoja

200 gr voita

2 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

3 rkl kaakaojauhetta

1 muna

 

Kuivat aineet sekoitetaan keskenään, nypitään rasva joukkoon. Lisätään muna ja sekoitetaan taikina sileäksi. Annetaan vetäytyä jääkaapissa muutama tunti. Paistetaan 175 asteen lämmössä 10-15 minuuttia.