Ei nyt ole kakkuja, joten leivotaan runoja.

Vauvan vaaka

Vauvalla on vaaka

sillä se punnitsee

mitä se tahtoo tehdä

ja mitä se ei tee.

Yhdessä kupissa on tähdet,

toisessa kupissa on kuu,

kun maailmalle lähdet,

kaikki onnistuu!

Hannele Huovi

Hannele Huovi kirjoittaa vauvoista ihan selvästi mummona, kaikki on niin ihanaa ja suloista. Tämä runo tuntui aluksi ihan hölmöltä ja jäi takaraivoon vaivaamaan. Sellaisista teksteistä tuppaa tulemaan jotenkin tärkeitä, niin tästäkin.

Pienen vauvan kanssa huomaa monta kertaa, että se todellakin punnitsee ja päättää itse mitä tekee. Ja päätökset näyttävät olevan toisinaan jotenkin hankalasti ennustettavia ja järjettömiä, aivan kuin niihin vaikuttaisi perhosen lento Japanissa tai kuiden ja tähtien asennot. Jotain sellaista kuitenkin, mitä äiti ei voi arvata.

Toisaalta niissä vauvan vaa´an punnuskupeissa on sellaisia suuria ikiaikaisia tekijöitä, joita äiti ei ymmärrä. Ne oppivat juuri tiettyjen vaiheiden kautta kävelemään ja konttaamaan, ei niitä vaiheita äiti osaa eikä ymmärrä opettaa. Silti ne oppivat, meistä huolimatta.

Runon loppu on kai jokaisen vanhemman toive ja huokaus, kun katsoo omaa pientä kääröään. 

Arvaapa kuka?

Arvaapa kuka on kultapallo,

kellä on hahtuvatukka?

Arvaapa kuka on kulleron nuppu,

pehmyt persikkanukka?

Arvaapa kuka kuhertaa jaksaa,

kellä on hellät kyynärpäät?

Kuka hymyllä hymyn maksaa?

- Kurkista kopaan, niin näät!

Hannele Huovi

Tuo ensimmäinen säe on yhden lapsemme kiitoskortissa, kuvassa oli vauva vaippasillaan ja kimppu kulleroita.